Instagram: @joonaoja_vk
Avo-, psykoterapia- ja työnohjauspalvelut asiantuntemuksella
”Kukaan ei voi palata menneeseen ja tehdä uutta alkua, mutta kuka tahansa voi aloittaa tänään ja tehdä loppumatkan haluamansa kaltaiseksi.” (Tuntematon).
Olen toiminut muutosmatkaajana lähes kymmenen vuotta toiminimellä ja yksinyrittäjänä. Ilokseni voin todeta, että olen saanut kanssasisaren ja yhteistyökumppanin yrittäjän matkalleni syksystä 2022 lähtien. Hänen nimensä on Mira Naukkarinen (Passus M. Naukkarinen t:mi).
Me jaamme yhteisen käsityksen ja sen mukaisen palvelun toteuttamistavan siitä, millaista on vaikuttava ja laadukas asiakastyö. Sitä on syvä ymmärrys ihmisen tarpeesta tulla kuulluksi omassa elämäntilanteessaan, kyky pysähtyä pohtimaan, keskustelemaan ja puntaroimaan yhdessä suuntaa sekä määrätietoinen toivo muutoksen tuottamasta elämäntilanteen kohenemisesta. Voin todeta edelleen, että meille on luonteenomasta halu auttaa ihmistä aidosti hyödyntäen kaikkea osaamistamme, kokemustamme ja koulutuksiamme.
Miran osaamiseen ja ajatuksiin pääset tutustumaan Me -sivulta.
Tavataan!
Jaana
Instagram: @joonaoja_vk
Muutosmatkan palveluita ovat avo-, psykoterapia- ja työnohjauspalvelut, joita toteutan yksityishenkilöille ja yrityksille sekä hyvinvointialueiden hankkimina ostopalveluina.
Työnohjaus: ”Hieno se tapa, miten sää autat jäsentämään teoriassa mun puhumaa asiaa ja yhdistät sen käytäntöön”
Työnohjaus: ”…ymmärrys, miksi esimies lähti”
Päihdetyö: ”Nyt kun puhunut, on vaikutusta ollut päihteiden käyttöön… ei ole tarvetta” -Mies 18 v.
Päihdetyö: ”Haluan pitää kiinni raittiudesta” -Isä 38 v.
Joskus haastavin askel voi olla ensimmäinen yhteydenotto. Rohkeus muuttaa elämäänsä, kuten parisuhdetta, päihteiden käyttöään, vaikean asian puheeksi ottamista, perheen toimintaa, työn muutoksiin vastaamista, vaikuttaa työssä jaksamiseen tai koko työryhmänä toimimiseen, saa usein myönteisen ja vaikuttavan päätöksen ammatillisesta tuesta.
Tarvitessasi avo-, psykoterapia- tai työnohjauspalveluita omassa elämäntilanteessasi, ota rohkeasti yhteyttä – olemme ne luotettavat ammattilaiset. Ryhdytään yhdessä keskustellen avaamaan näkemyksiäsi ja ajatuksiasi sekä etsimään toimivia selviytymiskeinoja.