Muutosmatka logo valkoinen + tunnus

Raija Räihä

Ihmisten hyvinvointi on sydämelläni

Haluan kohdata jokaisen ohjattavan hänen lähtökohtiaan kunnioittaen. Jokainen saa rakentaa itselleen merkityksellisempiä tarinoita omista arvoistaan käsin. Toiveeni on, että ohjauksessani oppii näkemään eteen tulevat haasteet positiivisemmassa valossa uskaltautuen vahvempaan toimijuuteen. Ohjauksessani harjoitellaan myötätuntoista suhtautumista itseensä, minkä on todettu lisäävän työhyvinvointia ja työtyytyväisyyttä. Erityisesti ryhmätyönohjauksessa keskinäisen vuorovaikutuksen lisääminen auttaa näkemään erilaisuuden voimavarana.

 

Minusta

Olen dialoginen ja voimavarakeskeinen työnohjaaja, kasvatustieteen maisteri, erityisopettaja, luokanopettaja ja lyhytterapia opiskelija. Työkokemusta opetusalalta minulla on 20 vuotta, pääosin yläkoulun erityisluokasta. Pitkä työkokemukseni erityislasten ja -nuorten parista ja siinä tehtävästä verkostotyöstä eri ammattilaisten välillä auttaa minua ymmärtämään kasvatustyötä moninäkökulmaisesti. Kaikkea tekemääni työtä on leimannut aito halua auttaa ihmisiä voimaan hyvin. Kuuden lapsen äitinä ja vaimona perhe-elämän monet ulottuvuudet ovat olleet osa elämääni jo pitkään. Esikoiseni on ihana teini ja kuopukseni on suloinen taaperoikäinen. Perheeni onkin suurin aarteeni.

Työnohjaajana olen ohjannut niin yksilöitä kuin ryhmiä. Asiakkaina minulla on ollut mm. luokanopettajia, erityisopettajia, varhaiskasvatuksen opettajia, koulunkäynninohjaajia, lähihoitajia, sairaanhoitajia, sosiaalityöntekijöitä, sosiaaliohjaajia ja muita ammattilaisia. Työnohjauskokemusta on kertynyt tammikuusta 2022 useista yksilö- ja ryhmätyönohjauksista.

 

Palautetta ohjauksestani

”Olen voimaantunut siitä, että olen tullut kuulluksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin olen. Se on auttanut näkemään uudenlaisia näkökulmia.”

”Työnohjauksessa olen saanut itse huomata ratkaisuja. Raija osaa hoksauttaa ja tehdä hyviä kysymyksiä. Raijalle on helppo puhua.”

”Helposti lähestyttävä, turvallinen, toivottu, todellinen ja tosissaan meidät ottava. Empaattinen, lämmin ja olemme saaneet tulla kuulluiksi. Kuitenkin huumoria ja elävää elämää mukana. Työnohjaus on meille tärkeä henkireikä!”

 

KOULUTUS JA TYÖKOKEMUS:

  • Psykoterapeuttikoulutuksen edellyttämät psykologian lisäopinnot (30 op), 2026 Jyväskylän yliopisto
  • Työnohjaajana perhehoidon kentässä -täydennyskoulutus, 2026
  • Voimavarakeskinen ja dialoginen työnohjaaja, 2024, Dialogic Oy (STOry: n jäsen)
  • Erityisopettaja 2009, Jyväskylän yliopisto
  • Luokanopettaja, kasvatustieteen maisteri, 2004, Oulun yliopisto
  • 20 vuotta työkokemusta opetus- ja kasvatusalalta, pääosin yläkoulun pienluokasta erityisopettajana kohdaten erilaisia nuoria ja lapsia sekä heidän perheitään/sijaisperheitään ja ammattilaisten verkostoa
  • Lyhytterapeutti opiskelija (2026-2027), Integratiivinen lyhytterapia
  • kuuden lapsen äiti ♥

Raija Räihä

Muutosmatka logo valkoinen + tunnus